Kuva naisesta, jolla on yllään vulvaa muistuttava kerrostettu leninki – Libresse

On yleistä, että naiset (ja miehet) poistavat osan häpykarvoistaan – tai kaikki karvat. Sinä itse päätät, mitä asian suhteen teet. Voit myös olla tekemättä yhtään mitään.

Häpykarvoilla on tarkoituksensa – ne pitävät v-zonen ilmavana ja poistavat kosteutta. Se ei kuitenkaan vaikuta terveyteesi, teetpä niille mitä tahansa. Joudut vain käyttämään vähän enemmän aikaa alueen hoitamiseen. 
 
Halusitpa sitten siistiä aluetta hiukan tai poistaa kaikki karvat, tarvitset karvanpoistolaitteen, karvanpoistoainetta tai vahaa. Kalliimpi ja pitkäaikaisemman vaikutuksen tuottava vaihtoehto on laserkäsittely. Useimmat naiset kokeilevat kuitenkin paria tekniikkaa ennen kuin osaavat päättää, mikä sopii heille parhaiten.

V-Care™ karvanpoiston jälkeen

Ihosi saattaa tuntua hieman herkältä sheivaamisen tai karvanpoistoaineen käytön jälkeen. Vältä silloin liian tiukkojen housujen käyttämistä, sillä alueen hankautuminen saattaa ärsyttää sitä lisää. Yleensä iho rauhoittuu parissa päivässä. Jos näin ei kuitenkaan käy, kannattaa varmistaa, että käyttämäsi laite on riittävän terävä ja karvanpoistovoide sopii ihotyypillesi. 
 
Jos etsit jotakin rauhoittamaan v-zoneasi karvanpoiston jälkeen, kokeile viilentävää aloe veraa sisältävää V-Care™-intiimipesugeeliämme (vahaamisen jälkeen tosin usein neuvotaan pitämään muutaman tunnin väli ennen suihkuun tai kylpyyn menoa). 
 
Vahaus on suosittua, koska se on nopeaa, antaa sileän lopputuloksen ja vaikutus voi kestää useita viikkoja. Siitä voi kuitenkin aiheutua karvojen sisäänkasvua. Ei kuitenkaan syytä huoleen. Hellävarainen kuorinta suihkussa voi auttaa. Jos mieluummin sheivaat, ole tarkkana vaikeasti tavoitettavien alueiden kohdalla ja muista varoa naarmuja ja haavoja. 
4_DIC_BLANCHE_The lowdown on grooming your pubic hair_Image 2.png
 
Välillä v-zonesi saattaa tuntua hieman hikiseltä. Jotkut siistivät häpykarvojaan silloin tällöin, mutta nopea peseytyminen pitää olon raikkaana, etenkin liikunnan tai seksin jälkeen. Jos tavallinen saippua ärsyttää ihoa, kokeile päivittäiseen käyttöön tarkoitettuja V-Care™-intiimipesugeelejämme. Ne ovat hellävaraisia herkälle iholle eivätkä häiritse vulvan ja emättimen luonnollisia pH-tasoja. 
 
Jos pesulla käyminen ei joskus ole mahdollista, on hyvä pitää mukana V-Care™-intiimipyyhkeitämme. Ne saavat olon raikkaaksi nopeasti, eivätkä nekään, V-Care™-hoitotuotteisiin kuuluvina, häiritse v-zonen hyvää bakteerikantaa.
  
Mitä ikinä siis teetkään häpykarvoillesi, auttavat tuotteemme pitämään v-zonesi raikkaana. Tutustu koko V-Care™-tuotesarjaamme täällä. Siihen kuuluu intiimipesugeelejä, intiimipyyhkeitä ja pikkuhousunsuojia.

Jatka lukemista

Jatka tutustumista

Jaa Twiittaa