Huolestunut nainen

Kierto, vuoto ja kuukautiset – kaikki nämä sanat saavat kuukautiset kuulostamaan kellon tarkoilta.

Useimpien naisten kuukautiset ovat kuitenkin joskus epäsäännölliset. Pitääkö olla huolissaan? Vastaamme useimmin kysyttyihin kysymyksiin.

Milloin kuukautiset ovat epäsäännölliset?

Epäsäännöllinen kuukautisvuoto voi tarkoittaa monia asioita. Voi olla kyse siitä, että kuukautisvuoto on alkanut tavallista aiemmin tai myöhemmin. Kuukautisvuoto voi olla tavallista niukempaa tai runsaampaa. Tai kuukautiset voivat puuttua kokonaan (amenorrea) tai ne tulevat kaksi kertaa kuukaudessa (metrorragia).

Onko normaalia, että kuukautiset ovat epäsäännölliset?

Jos kuukautisesi ovat vasta alkaneet ja ovat epäsäännölliset, rauhoitu. On täysin normaalia, että kuukautiset ovat epäsäännölliset muutaman ensimmäisen vuoden ajan. Ovulaatio ei osaa vielä säädellä itseään oikein. Kun tämä tapahtuu, kuukautisetkin muuttuvat ennakoitavammiksi. Useimmilla naisilla kuukautiset ovat olleet epäsäännölliset vähintään kerran tai kaksi elämän aikana.

Voiko stressi olla syynä epäsäännöllisiin kuukautisiin?

Kyllä voi. Itse asiassa on yleistä, että stressi vaatii veronsa kuukautisten suhteen. Olet ehkä aloittanut uudessa koulussa tai työpaikassa. Ehkä rakkauselämässäsi on ollut ongelmia tai perheessä riitaa. Tai ehkäpä jännität lomaa, häitä tai muuttoa. Stressi tuottaa kortisoliksi kutsuttua hormonia. Jos kortisolia on verenkierrossa liikaa, se voi häiritä kehon estrogeeni- ja keltarauhashormonituotantoa. Tämä puolestaan voi häiritä kuukautiskiertoa. Stressi ei kuitenkaan ole ainut tekijä. Kuukautisten epäsäännöllisyyttä voivat aiheuttaa myös painonnousu, aliravitsemus, liiallinen liikunta, hormonaalinen epätasapaino, ehkäisyvalmisteet, raskaus ja vaihdevuodet.

Voivatko kuukautiset tulla useammin kuin kerran kuukaudessa?

Vähintään kaksi kertaa kuukaudessa esiintyvän kuukautisvuodon arvellaan johtuvan hormonaalisesta epätasapainosta. Tiheästi toistuvat tai epäsäännölliset kuukautiset voivat myös olla merkki sairaudesta tai infektiosta. Liiallinen kuukautisvuoto voi saada aikaan anemiaa eli raudanpuutetta. Käy lääkärillä selvittämässä, tarvitsetko hoitoa.

Voiko synnyttäminen olla syynä epäsäännöllisiin kuukautisiin?

Kun keho käy läpi synnytyksen, hormonitaso muuttuu. Ja kun hormonitaso häiriintyy, on normaalia, että kuukautiset jäävät pois. Imettäminen voi lopettaa kuukautiset kokonaan, eivätkä ne välttämättä ala uudelleen ennen imettämisen lopettamista. Tämä ei tarkoita, ettei sinulla ole ovulaatiota. Voit silti tulla raskaaksi, joten käytä kondomia ehkäisynä (ehkäisypilleriä ei suositella vasta synnyttäneille naisille). Kuukautiset voivat uudelleen alettuaan olla aiempaa niukemmat ja lyhyemmät – tai sitten pidemmät ja runsaammat. Tämä on vasta synnyttäneelle normaalia.

Pitääkö epäsäännöllisille kuukautisille tehdä jotain?

Älä huolestu, jos kuukautisesi ovat epäsäännölliset. Kuukautiskiertosi palaa melko varmasti normaaliksi itsestään muutamalla yksinkertaisella elämäntyylin muutoksella. Mutta jos kuukautiset ovat epäsäännölliset yli kolmen kuukauden ajan, käy lääkärissä. Kuukautisten pituudesta ja tiheydestä kannattaa pitää kirjaa. Jos pelkäät kuukautisten alkavan yllättäen, pidä aina mukanasi pari sidettä. Varmuuden vuoksi.

Period pants that let your body flow

No more old pants from the back of the drawer – update your period wear with our super comfy pants. They're washable and reusable and with their snug fit and soft feel, they're as comfy as your normal pants. Just pop them on and let your body flow.

Jatka lukemista

Lue lisää