Miten pitkään tamponia voi käyttää?

Saatat miettiä, miten pitkäksi aikaa voit jättää tamponin paikoilleen.

Jos käytät tamponia ensimmäistä kertaa, on täysin normaalia kysellä tällaista. Se, miten pitkään voit käyttää yhtä tamponia, riippuu kuukautistesi vaiheesta ja vuodon runsaudesta. Ihanteellisesti tamponi tulisi vaihtaa noin neljän tunnin välein. Jos huomaat, että sinun on vaihdettava tamponi useammin estääksesi ohivuodot, sinun kannattaa kokeilla imukykyisempää tamponia. Samaa tamponia saa käyttää enintään kahdeksan tuntia.

Vaihda tamponi aina ennen kuin se alkaa vuotaa. Tamponi on aika vaihtaa, kun naru alkaa tuntua märältä. Vuoto on yleensä runsainta kuukautisten alussa, ja sinun on ehkä vaihdettava tamponia useammin parin ensimmäisen päivän aikana.

Voit käyttää tamponia myös yöllä. Sitä ei kuitenkaan missään nimessä saa pitää paikoillaan pidempään kuin on turvallista. Vaihda uusi tamponi ennen nukkumaan menoa ja laita herätys soimaan kahdeksan tunnin päähän. Jos nukut mielelläsi pitkään tai et halua olla turhan järjestelmällinen, yöllä on turvallisinta käyttää terveyssidettä. Jos tamponia käytetään yli kahdeksan tunnin ajan, toksisen sokkioireyhtymän riski kasvaa. Vältä siis liian pitkäaikaista yhtäjaksoista käyttöä.

Tamponia käyttäessäsi voit huoletta harrastaa mitä tahansa urheilulajia ja liikuntaa. Tamponihan on huomaamattomasti piilossa ja pysyy paikoillaan, liikuitpa miten paljon tahansa. Urheilun jälkeen intiimialue tietenkin hikoaa. Se houkuttelee bakteereita ja altistaa infektioille. Vaihda siis tamponi uuteen urheilun jälkeen. Muista pitää mukana käsihuuhdetta, jos pukeutumistiloissa ei ole pesumahdollisuutta.

Terveyssiteestä poiketen tamponia voi käyttää myös uidessa. Näin sinun ei tarvitse huolehtia tahroista uimapuvussa. Vaihda uusi tamponi juuri ennen uintia ja varmista, että naru on varmasti uimapuvun sisällä, ettei se näy. Vaihda tamponi aina heti uimisen jälkeen. Tamponi imee hiukan altaan vettä eikä ole siten enää niin tehokas. Mahdollisesti veden mukana bakteereita itseensä imenyt tamponi kannattaa vaihtaa myös hygienian kannalta.

Tamponin käyttöä koskevia ohjeita

Joka neljäs tunti
Ensin

Vaihda tamponi suunnilleen neljän tunnin välein.

Kello
Toiseksi

Älä käytä tamponia kahdeksaa tuntia pidempään.

Vuode
Kolmanneksi

Vaihda uusi tamponi ennen nukkumaan menoa.

Usein kysytyt kysymykset

Miten kauan tamponia pitäisi pitää paikoillaan?

Tamponin käyttöaika vaihtelee riippuen siitä, mikä on kierron vaihe ja miten runsasta vuoto on. Ihanteellisesti tamponi tulisi vaihtaa neljän tunnin välein. Jos huomaat, että sinun on vaihdettava tamponi useammin estääksesi ohivuodot, sinun kannattaa kokeilla imukykyisempää tamponia.

Voinko käyttää tamponia yöllä nukkuessani?

Tamponin käyttäminen yöllä on turvallista. On kuitenkin tärkeää, ettet käytä sitä pidempään kuin on turvallista eli yli kahdeksaa tuntia. Vaihda uusi tamponi ennen nukkumaan menoa ja laita herätys soimaan kahdeksan tunnin päähän. Jos nukut mielelläsi pitkään tai et halua olla turhan järjestelmällinen, on turvallisinta käyttää yöllä terveyssidettä.

Voinko käyttää tamponia urheillessani?

Kyllä. Voit käyttää tamponia mitä tahansa urheilulajia ja liikuntaa harrastaessasi. Urheilun jälkeen intiimialue tietenkin hikoaa. Se houkuttelee bakteereita ja altistaa infektioille. Muista vain vaihtaa tamponi aina lopetettuasi. Vaihda uusi tamponi juuri ennen uimista ja taas heti vedestä noustuasi.

Entä jos minulla on todella runsaat kuukautiset?

Kuukautiset ovat yleensä runsaimmat alkupäivinä, ja sinun on ehkä vaihdettava tamponia useammin parin ensimmäisen päivän aikana. Jos sinun on vaihdettava tamponi useammin kuin joka neljäs tunti, kannattaa ehkä käyttää imukykyisempää tamponia.

Jatka lukemista

Lue lisää