Virtsankarkailu eli inkontinenssi voi tuntua ikävältä sanalta, mutta ollaksemme rehellisiä muutaman virtsapisaran karkailua tapahtuu monilla ihmisillä monista eri syistä.

Hiki, valkovuoto ja tiputteluvuoto ovat kaikki tavanomaisia havaintoja pikkuhousuissa ja täysin normaali osa alapään toimintaa halki elämän. Useimmiten nämä ovat myös merkkejä siitä, että emätin voi hyvin ja on terve. Näiden vuotojen lisäksi myös virtsankarkailua voi silloin tällöin esiintyä.

Vähäistä virtsankarkailua ei tarvitse hävetä – kyseessähän on vain vähän virtsaa! Tärkeää on ottaa selville, mistä virtsankarkailu johtuu ja kuinka asia on paras käsitellä. Käymmekin nyt läpi, miksi sitä tapahtuu ja mitä sille voi tehdä.

Mitä vähäisellä virtsankarkailulla oikeastaan tarkoitetaan?

Virtsankarkailulla tai inkontinenssilla tarkoitetaan yksinkertaisesti kehon kyvyttömyyttä pidättää virtsaa. Sen kuvitellaan olevan vanhojen ihmisen vaiva, mutta tosiasiassa sitä voi esiintyä kenellä tahansa. Miehillä ja naisilla, vanhoilla ja nuorilla.

Inkontinenssilla on eri muotoja. Ponnistusinkontinenssi tarkoittaa, että virtsaa karkaa aivastuksen tai yskimisen aikana, juostessa, raskasta esinettä nostaessa tai kun nauraa oikein kunnolla. Pakkoinkontinenssissa, joka on toinen virtsankarkailun muoto, tulee sen sijaan yhtäkkiä kova pissahätä, eikä virtsaa pysty pidättelemään vessaan asti.

Vähäisestä inkontinenssista puhutaan, kun pissaa pääsee housuihin tiettyinä aikoina tai tietyissä tilanteissa. Vaikka vähäinen virtsankarkailu on hyvin tavanomaista – joka kolmas nainen kokee sitä joskus elämänsä aikana – monista on kiusallista tunnustaa kärsivänsä siitä. On aika tuoda asiaan muutos ja puhua siitä ääneen. Näin voimme poistaa stigman, jonka kanssa monen on edelleen elettävä. Asiassa voi auttaa paljon, jos voi puhua kokemuksistaan läheisten kanssa ja huomata virtsankarkailun olevan vaiva, josta kärsii moni muukin, eikä asia, jonka kanssa pitää selviytyä oman onnensa nojassa.

Miksi virtsaa on vaikea pidättää?

Inkontinenssivaivoihin on paljon eri syitä. Jos kärsit niistä, et todellakaan ole yksin – niitä esiintyy lähes 423 miljoonalla ihmisellä ympäri maailmaa!1 Virtsankarkailu voi johtua sairaudesta, joka vaikuttaa virtsaputkeen (siis elimeen, jota pitkin virtsa kulkeutuu pois virtsarakosta), virtsatietulehduksista tai sitä voi esiintyä lääkkeiden sivuvaikutuksena. Miehillä kyse voi olla myös eturauhasongelmista. 

On monia syitä, jotka vaikuttavat siihen, että naiset kokevat elämässään virtsankarkailua:

Raskaus

Raskauden aikana kannat kehossasi pientä lasta, joten kehossa myös tapahtuu paljon muutoksia. On hyvin tavallista, että virtsaa on vaikeampi pidättää – osin siksi, että virtsarakolla on vähemmän tilaa, ja toisaalta asiaa tuskin auttaa sekään, että pikkuinen käyttää sitä trampoliininaan. Hormonaaliset muutokset vaikuttavat myös asiaan. Ne valmistelevat kehoa synnytykseen ja pehmentävät lantionpohjan lihaksia sopivasti, jotta lapsi mahtuu ulos synnytyskanavasta. Lisäksi lapsi, istukka ja lapsivesi painavat kohtua, mikä ei varsinaisesti helpota virtsarakon tilannetta.  

Sivustollamme on artikkeli, josta voit lukea tarkemmin kehon muutoksista synnytyksen jälkeen – lue siitä, millaisia muutoksia voit odottaa sen jälkeen, kun olet tehnyt suuren työn ja kantanut lasta kohdussasi hänen syntymäänsä asti.

Synnytys

Synnytys on useimmiten järisyttävä, upea ja varsin sotkuinen kokemus. On helppo ymmärtää, että kaikki se merkitsee hyvästejä entiselle elämällemme – sekä henkisesti että fyysisesti. Useimmiten kuulee siitä, kuinka mahtavaa on synnyttää lapsia, kuinka vaikuttavaa on huomata, mihin oma keho pystyy ja miten vahva se on – mutta on myös yleistä, että kehoon tulee repeämiä tai että kärsii virtsankarkailusta synnytyksen jälkeen. Niinkin moni kuin yhdeksän kymmenestä ensisynnyttäjästä saa jonkinlaisen repeämän tai hänelle tehdään episiotomia 2 (välilihaa siis leikataan lapsen työntyessä ulos synnytyskanavasta). 

Synnytyksen jälkeen lantionpohja tulee olemaan hieman venyneessä tilassa jonkin aikaa (mikä ei ehkä ole outoa ottaen huomioon, että lapsi on tullut voimalla sen läpi) ja saatat kärsiä synnytyksen jälkeen virtsankarkailusta. Siksi ei ole mitenkään epätodennäköistä, että äitisi, isoäitisi, siskosi tai ystäväsi on käynyt läpi aivan saman ja selviytynyt siitä. Virtsankarkailu on synnytyksen jälkeen aivan normaalia, mutta siitä ei tarvitse kärsiä hiljaisuudessa eikä sitä tarvitse hyväksyä elämän uudeksi normaaliksi. Anna itsellesi aikaa, mutta älä missään tapauksessa anna tilanteen jatkua liian pitkään! Jos vaiva jatkuu, puhu asiasta neuvolassa – siellä osataan ohjata sinua eteenpäin, ja lantionpohjanlihasten hallinnan kuntouttamiseen voi saada apua fysioterapeutilta.

Vaihdevuodet

Vaihdevuosiin liittyy pelättyjä kuumia aaltoja, jotka tuntuvat siltä kuin seisoisi palavan nuotion edessä. Kuumien aaltojen ja kuukautisten loppumisen lisäksi myös estrogeenihormonin määrä kehossa laskee. Sen vaikutuksesta esimerkiksi limakalvot voivat kuivua, ohentua ja muuttua vähemmän joustaviksi. Kun keho ei tulvi estrogeenia, voivat myös lantionpohjan lihakset heikentyä, mistä johtuen housuihin saattaa aika ajoin lirahtaa muutama pisara virtsaa. 

Virtsankarkailun syyt ovat moninaiset, mutta onneksi asiaan voi vaikuttaa eri tavoin. Elämää ei tarvitse laittaa jäähylle muutaman epätoivotun pisaran takia.

Mitä eri hoitokeinoja vähäiseen virtsankarkailuun on olemassa?

Koska virtsankarkailu on tabu ja aiheesta ei tiedetä tarpeeksi, hyvin monet saattavat kokea olonsa epävarmaksi silloin, kun housuihin lirahtaa vähän virtsaa, eivätkä he tiedä, mitä asialle pitäisi tehdä. Myönteistä asiassa on, että johtuipa virtsankarkailu mistä hyvänsä, voi taustalla olevaa syytä hoitaa monin tavoin samalla, kun puututaan oireisiin. 

Virtsarakkosi on herkkä tapaus, joka voi reagoida moniin eri asioihin: kofeiiniin, alkoholiin, hiilihapotettuihin juomiin, happamiin aineisiin, mausteiseen ruokaan ja jopa suklaaseen. 4 Pikku diiva siis. Mutta itselle mieluisista asioista ei tarvitse luopua. Kyse on ennemminkin syömisen tai juomisen ajankohdasta ja määrästä – litra hiilihapotettua juomaa ennen nukkumaanmenoa ei ole ehkä fiksu veto. 

Toinen merkittävä tekijä vähäisestä virtsankarkailusta kärsiville on lantionpohjan pitäminen kunnossa harjoitusten avulla. Pari minuuttia joka päivä voi tehdä ihmeitä, ja voit tehdä jumpan missä tahansa: TV:n edessä, puhelinta selatessa tai bussissa. Laita hälytys soimaan, jotta muistat helpommin, milloin on aika jumpata!

Virtsankarkailuun on hyvä ottaa avuksi pikkuhousunsuoja, joka on suunniteltu suojaamaan kaikilta alapään pisaroilta. Valkovuodon ja tiputteluvuotojen lisäksi se suojaa myös vähäiseltä virtsankarkailulta. Dailies Extra Protection -pikkuhousunsuojamme huolehtii intiimialueen kaikenlaisista pisaroista, on 30 % imukykyisempi kuin tavallinen pikkuhousunsuoja, poistaa kosteuden ja sitoo hajut niin, että voit kokea olosi itsevarmaksi, mukavaksi ja raikkaaksi ja elää juuri sitä elämää, jota haluat.

Lääketieteellinen vastuuvapauslauseke

Tämän artikkelin sisältämät lääketieteelliset tiedot on tarkoitettu ainoastaan tietolähteeksi. Niitä ei saa käyttää diagnostisiin tai hoitotarkoituksiin. Pyydä sairauksia koskevia neuvoja aina lääkäriltäsi.

[Lähteet]