Punasolut

Jos kuukautisesi ovat todella runsaat (tämä tunnetaan myös nimellä ”menorragia”), on hyvinvointisi ja terveytesi kannalta tärkeää, että tiedät syyn tähän.

Aiemmin menorragia katsottiin normaalitilaksi, jota naisten piti vain kestää. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että pitkittynyt tai runsas kuukautisvuoto voi olla merkki jostain taustalla olevasta verenvuotohäiriöstä, esimerkiksi verenvuototaudista [1].

Verenvuototauti on perinnöllinen sairaus, joka pohjimmiltaan tarkoittaa, ettei veri hyydy kunnolla. Se on paljon yleisempi miehillä, mutta joillakin tytöillä ja naisilla on lieviä verenvuototaudin oireita, koska he ovat geenin kantajia, mutta tautia ei ole heillä todettu.

Jos vuotosi jatkuu yli seitsemän päivän ajan kuukautisten aikana, vuodossa on suuria hyytymiä tai kuukautiset ovat niin runsaat, että sinun on vaihdettava sidettä jatkuvasti, sinulla voi olla verenvuototauti. Muista kuitenkin, että menorragiaan on myös muita mahdollisia syitä, esimerkiksi sidekudoskasvaimet tai hormonaalinen epätasapaino. On siis välttämätöntä käydä lääkärissä.

Muita verenvuototaudin oireita ovat mustelmaherkkyys, toistuva ja pitkittynyt nenäverenvuoto sekä haavojen, hammastoimenpiteiden tai leikkausten aiheuttama ylenmääräinen verenvuoto. Myös kuukautiset voivat olla todella kivuliaat, ja ovulaatiokin voi aiheuttaa kipua – eli alavatsassa tuntuu kipua, kun munasolu irtoaa munasarjasta noin 14 päivää ennen kuukautisia. Jos sinulla esiintyy jokin näistä vaivoista, käy lääkärillä selvittämässä, voisiko sinulla olla verenvuototauti tai jokin muu verenvuotohäiriö.

Tärkeintä on olla hätääntymättä. Verenvuototauti ei tarkoita, ettetkö voisi elää edelleen täysin normaalisti tai tehdä mitä ikinä haluatkin. On kuitenkin erittäin tärkeää saada lääketieteellistä tukea, sillä hoitamattomana tällä sairaudella voi olla vakavia terveydellisiä seurauksia. Toteamaton verenvuotohäiriö voi aiheuttaa anemiaa – raudanpuutetta – kuukautisten aikana menetetyn verimäärän vuoksi. Se voi myös aiheuttaa ongelmia lääketieteellisten ja hampaisiin liittyvien toimenpiteiden yhteydessä. Älä siis arvaile, vaan ota selvää. Kun saat virallisen diagnoosin ja tukea, voit jatkaa elämääsi huolehtimatta. Jos sinulla on siis pieninkin epäilys asiasta, käy tutkimuksissa.

Tiesitkö?

30%
hedelmällisessä iässä olevista naisista kärsii runsaista kuukautisista [2]
50%
naisista, joilla on runsaat kuukautiset, sairastaa verenvuotohäiriötä [3]
kahdelle kolmesta
naisesta, jolla on menorragia, kehittyy anemia [4]

Jatka lukemista

Jatka tutustumista