Red fit -juoksija

Urheileminen saattaa olla vihoviimeinen asia, jota mieleesi tulisi harrastaa kuukautisten aikana. Hyviä syitä urheilemiseen on kuitenkin monia.

Urheilu parantaa lantionseudun verenkiertoa ja vähentää täten kuukautiskipuja. Se myös kohentaa mielialaa, ja pystyt käsittelemään paremmin kaiken, mitä kierto tiellesi kasaa.

Kivuliaiden kuukautisten aikana salille lähteminen voi tietenkin olla ylitsepääsemätöntä. Silloin kannattaakin harkita muita vaihtoehtoja. Pitkä kävelylenkki, kevyt uinti tai joogavenyttely voivat lievittää kipuja ja saada mielialasi kohenemaan. Tutkittaessa huippunaisurheilijoita lähes kolme neljästä kertoi voivansa huonoiten juuri ennen kuukautisia. 63 prosenttia kertoi kuitenkin kivun lievittyvän harjoitellessa [1]. Treeni tai muu liikunta saa olon tuntumaan kokonaisvaltaisesti hyvältä, sillä liikkuminen stimuloi kehon endorfiinituotantoa. Sen lisäksi, että nämä hyvänolonhormonit lievittävät PMS-oireita, ne myös parantavat unen laatua.

Liikunnasta voi olla apua myös kuukautisten aikaiseen turvotukseen. Tiesitkö, ettei ole lainkaan epätavallista, että naisen kehon vesimäärä lisääntyy kierron aikana 2,3–4,5 kg [2]? Lisäksi mieliala ja energiatasot saattavat laskea. Mutta kun hikoilet – hyvän treenin jälkeen – kehosta poistuu vettä ja turvotus vähenee. Lisäksi mieliala nousee, saat lisää energiaa ja tunnet olosi 100 prosenttia paremmaksi.

Huolestuttaako vuoto, luiskahtaminen tai hankaaminen? Älä ole huolissasi. Käytä kuukautisten aikana urheillessasi erittäin imukykyistä sidettä, joka muotoutuu kehosi muotojen mukaan.

Jos sinulla on erittäin runsaat kuukautiset (menorragia), on todennäköisesti kuitenkin paras jättää potkunyrkkeilytunnit väliin runsaimpien vuotojen ajaksi. Yritä sen sijaan pysytellä liikkeellä vaikkapa reippaasti kävellen tai pyöräillen. Ja jos treenaat yksin kotona, muista tehdä myös alaspäin suuntautuvia liikkeitä, jotka auttavat kuukautiskramppeihin.

Urheilu kuukautisten aikana – uskomuksia kumoamassa

Urheilu
Uskomus 1: Urheileminen kuukautisten aikana ei ole turvallista.

Totuus: Urheileminen kuukautisten aikana on paitsi turvallista, myös asiantuntijoiden suosittelemaa – kunhan pysyt kohtuudessa.

painonnousu
Uskomus 2: Paino nousee juuri ennen kuukautisia.

Totuus: Itse asiassa kyse on vain veden kertymisestä, ja vesi poistuu kuukautisten alkamiseen mennessä. [2]

[Viitteet]

Jatka lukemista