Vaihdevuodet ovat luonnollinen osa naisen elämää – ja silti tämä aihe on jotenkin mystinen.

Vaihdevuosioireet voivat tullessaan olla melkoinen sokki, jos ei tiedä, mitä odottaa. Kannattaakin siis ottaa selvää aikaisista merkeistä ja valmistautua niiden mukaisesti.

Naisen vaihdevuodet ovat ohi, kun kuukautisia ei ole ollut 12 peräkkäiseen kuukauteen. Mutta aikaisimmassa vaiheessa, joka tunnetaan nimellä perimenopaussi, tapahtuu kaikenlaisia muutoksia. Tällöin saattaa esiintyä ensimmäisiä kertoja kuumia aaltoja, yöhikoilua ja epäsäännöllisiä kuukautisia sekä mielialan vaihtelua.

Kuumat aallot tarkoittavat sitä, kun rintaa ja kasvoja alkaa yhtäkkiä mielettömästi kuumottaa. Kuumiin aaltoihin liittyy yleensä myös punoitusta ja hikoilua. Käytä kerrospukeutumista ja luonnonkuituisia vaatteita. Näin voit yrittää välttää epämiellyttävää kuumuutta, ja voit riisua vaatteita kerroksittain tarpeen mukaan. Yöhikoilu on kuumien aaltojen yöversio, joka voi kastella sinut läpimäräksi. Kokeile avuksi nukkumista ikkuna auki tai tuuletinta. Nukkuminen ylipäätään voi olla vaihdevuosi-ikäiselle naiselle ongelmallista. Yritä siis pitää huolta kunnollisista nukkumisjärjestelyistä.

Muita vaihdevuosioireita ovat painonnousu ja apeus. Terveellinen ruokavalio, nautintoaineiden – kuten kahvin ja alkoholin – käytön vähentäminen ja runsas mieltä kohentava liikunta voivat lievittää näitä oireita. On yleistä, että stressi ja eristäytymisen tunne valtaavat mielen. Pyydä tukea läheisiltäsi ja etsi stressinhallintatapoja. Esimerkiksi jooga tai meditoiminen voivat olla suureksi avuksi tässä elämänvaiheessa.

On myös normaalia, että kuukautiset muuttuvat epäsäännöllisiksi perimenopaussin aikana. Tämä saattaa tulla yllätyksenä, jos kuukautiset ovat olleet vuosikausia säännölliset. Olet aina valmistautunut, kun pidät mukanasi hygieniatuotteita, esimerkiksi Libresse Ultra -siteitä. Vaihdevuodet voivat aiheuttaa myös virtsankarkailua, kun estrogeenitason laskemisen myötä vatsalihakset eivät enää pysty pitämään virtsarakkoa kunnolla suljettuna. Voit välttää pienet vahingot ja pitää vaatteesi raikkaina pitämällä mukanasi Lights by Tena -suojia.

Pääasia vaihdevuosiin valmistautumisessa on muutosten tunnustaminen niiden tullessa eteen, niistä keskusteleminen ystävän tai perheenjäsenen kanssa ja tarpeellisten elämäntapamuutosten tekeminen. Kun toimit näin, vaihdevuodet eivät näytä niin ylitsepääsemättömiltä ja kurjilta.