Vanhempi nainen lukemassa

Vaihdevuodet

Miksi tämä täysin luonnollinen prosessi verhotaan mysteeriin? Vaihdevuosien katsotaan olevan merkki suuresta menetyksestä: hedelmällisyys, seksuaalisuus, nuoruus ja jopa naiseus katoavat. Silti tämä ei voisi olla kauempana todellisuudesta. Keho yksinkertaisesti siirtyy uuteen elämänvaiheeseen.

Mitä oireita vaihdevuodet tuovat tullessaan?

Vaihdevuodet tarkoittavat sitä, että estrogeeni- ja keltarauhashormonitasot laskevat, ja siksi ovulointi lakkaa. Vaihdevuosiin sisältyy myös koko joukko oireita ja muutoksia, joita naisilla esiintyy juuri ennen kuukautisten lakkaamista kokonaan tai heti sen jälkeen.

Ensimmäinen merkki on yleensä kuukautisten muuttuminen. Vuoto saattaa muuttua epätavallisen runsaaksi. Tai paljon vähäisemmäksi ja epäsäännöllisemmäksi. Kuukautiset saattavat tulla kahden tai kolmen viikon välein, tai sitten niitä ei tule lainkaan kuukausiin. Muutos voi olla tervetullut – tai hirvittävä. Kaikki tämä on normaalia.

Heräsin yhtenä yönä klo 3, ja minulla oli tuskaisen kuuma. Se oli jotain aivan ennen kokematonta.

Kuukautisten muuttumiseen liittyy tavallisesti kuumien aaltojen, yöhikoilun, ärtyvyyden, unihäiriöiden ja emättimen kuivuuden kaltaisia oireita. Mutta merkkejä on paljon muitakin, kuten huimaus, turvotus, painon nousu, mielialan vaihtelu, päänsärky ja sukupuolivietin väheneminen. Totta tosiaan: vaihdevuodet ovat mainiota aikaa olla nainen!

Kun havaitset muutoksia, jotka saattavat liittyä vaihdevuosiin, voit keskustella asiasta lääkärin kanssa, ja tila voidaan vahvistaa verikokein ja saat neuvoja, vaikka nykyiset suositukset sosiaalisen etäisyyden pitämisestä voivatkin tarkoittaa tavallista pidempiä odotusaikoja lääkärin vastaanotolle.

Milloin vaihdevuodet alkavat?

Vaihdevuodet ovat vähitellen tapahtuva prosessi, joka etenee vaiheittain. Ne voivat alkaa jopa jo 40- tai vasta 60-vuotiaana, keskiarvon ollessa 51 vuotta. Vaihdevuosien alkaminen riippuu perimästä, joten sinun vaihdevuotesi alkavat todennäköisesti suunnilleen samanikäisenä kuin ne alkoivat äidilläsi. Oireet voivat alkaa kuukausia tai jopa vuosia ennen kuukautisten loppumista – tämä tunnetaan ”perimenopaussina” – ja jatkuvat tyypillisesti neljä vuotta kuukautisten loppumisen jälkeen.

Onko sinulla perimenopaussi, vaihdevuodet vai oletko vain lähestymässä tätä uutta naiseuden vaihetta? Olemme vahvempia, kun kerromme toisillemme tarinamme, joten kuulisimme mielellään sinun kokemuksiasi tunnisteella #wombstories

Ota vaihdevuodet haltuun

Vaihdevuodet ovat kuukautisten tapaan täysin luonnollinen prosessi, joka on vain hyväksyttävä. Monille naisille on todellinen helpotus, ettei enää tarvitse tulla toimeen kuukautisiin ja PMS:ään liittyvien vaivojen kanssa. Niinpä vaihdevuodet voivat tuoda vapauden tunteen ja olla kuin pääsylippu uudelle aikakaudelle, jossa voi itsevarmasti tuntea kehon omakseen. Kuten eräs nainen kertoi meille: ”Mielestäni vähemmän tunnettu termi ”toinen kevät” on parempi, sillä sitä se on minulle – uuden kasvun aikaa”.

Tästä huolimatta vaiheen läpi luoviminen voi olla hankalaa, sekä psyykkisesti että fyysisesti. Mutta kun tiedät, mitä on tapahtumassa, voit ottaa vaihdevuodet paremmin haltuun.

Mitä hoitoja vaihdevuosiin on?

Joillakin naisilla ei ole lainkaan oireita, mutta useimmilla oireita esiintyy vähintään yksi. Jos sinulla ilmenee oireita, älä turhaan kärsi hiljaa itseksesi. Säännöllinen liikunta voi vähentää oireita huomattavasti, ja akupunktion sekä hypnoterapian on havaittu olevan tehokkaita kuumien aaltojen ja unettomuuden nujertajia.

Aiemmin HRT eli hormonikorvaushoito [1] oli vakiohoito vaihdevuosiin. Tutkimusten mukaan estrogeenikorvaushoito lisää rintasyövän riskiä, sekä lisää hiukan laskimoverotulppien esiintymistä. HRT:n hyödyt - luiden vahvistuminen, limakalvojen parempi kunto ja vaihdevuosioireiden helpottuminen - ovat kuitenkin monilla naisilla merkittäviä. Siksi monet lääkärit ovat jälleen alkaneet suositella lyhytaikaista hormonihoitoa vaihdevuosien hoitoon. Se kannattaa aloittaa vasta, kun kuukautisvuodot ovat selkeästi vähentyneet tai loppuneet. Hoitoa voi tarvita 2-5 vuoden ajan. 

Hormonikorvaushoidon riskejä voi vähentää huolehtimalla perussairauksien (diabetes, verenpainetauti) hyvästä hoitotasapainosta, pysymällä normaalipainoisena ja elämällä aktiivista, liikunnallista elämää. [1]

Vaihtoehdot saattavat tuntua hieman musertavilta, kuten eräs nainen totesi: ”Valittavana on niin paljon lääkkeitä ja lisäravinteita – ja kaikilla on omat sivuvaikutuksensa. Sitä tuntee olonsa hämmentyneeksi ja turhautuneeksi”. Siksi onkin viisasta keskustella asioista lääkärin kanssa.

Koska vaihdevuodet saattavat vaikuttaa virtsarakon hallintaan, on hyvä ajatus pitää mukana käsilaukussa TENA Discreet -suojia, jos virtsarakon hallinta aiheuttaa ongelmia. Äläkä unohda pitää mukana myös muutamia pikkuhousunsuojia (esimerkiksi Libresse DailyFresh), jos kuukautisista tulee ennakoimattomat.

Lääketieteellinen vastuuvapauslauseke

Tämän artikkelin sisältämät lääketieteelliset tiedot tarjotaan vain tietolähteeksi. Niitä ei tule käyttää mihinkään diagnostisiin tai hoitotarkoituksiin eikä niihin tule luottaa tässä suhteessa. Kysy lääkäriltäsi tiettyä sairautta koskevia neuvoja.

[Lähteet]

Jatka lukemista