The Blood Bible – kirja kuukautisista, rakkaudesta ja muusta tärkeästä

Itsetunto ja itseluottamus ovat asioita, joihin monet tytöt kaipaavat vahvistusta. Koska vielä 2000-luvullakin tuntuu olevan hävettävää puhua kuukautisista, Libresse haluaa kannustaa tyttöjä uskaltamaan enemmän. The Blood Bible on kirja tytöille tytöiltä, ja siihen on kerätty heidän ajatuksiaan ja mielipiteitään.

Kirjaan on koottu yli sadan pohjoismaisen tytön ajatuksia, tunteita ja mielipiteitä. Kirjan teokset ovat Libressen Voice Battle -kilpailusta, jossa yli 10 000 nuorta tyttöä kaikista Pohjoismaista toi äänensä kuuluviin. He saivat ilmaista ajatuksiaan kuukautisista, ystävyydestä, onnesta, surusta, seksistä ja rakkaudesta sanoin ja kuvin. Libresse järjesti kilpailun yhteistyössä Punaisen Ristin nuorisotoiminnan kanssa.

Lataa kirjan pdf-versio tästä »

- Kampanjan on tarkoitus auttaa vahvistamaan nuorten tyttöjen itsetuntoa kannustamalla heitä tuomaan äänensä kuuluviin ja kertomaan siitä millaista nykyään on olla nuori tyttö. Haluamme myös osaltamme vaikuttaa kuukautisista puhumiseen edelleen liittyvien tabujen murtamiseen. Näille nuorille tytöille on tärkeää saada tuntea, että he eivät ole yksin ajatuksineen, sanoo Niina Karisalmi.

Libressen tilaama tutkimus osoitti, että peräti 76 % tytöistä pitäisi kuukautisista puhumista vähemmän hävettävänä, jos asiaa käsiteltäisiin enemmän blogeissa ja lehdissä. Monet halusivat myös, että heidän esikuvansa uskaltaisivat keskustella näistä aiheista.

Tyttöjen omien tekstien ja kuvien lisäksi kirja sisältää faktoja kuukautisista, tasa-arvosta, seksistä, koulusta, uramahdollisuuksista, jne.

MONIPUOLISIA TUOTOKSIA

Jotkut tyttöjen teoksista saavat lukijan hymyilemään, toiset tuntuvat kuin veitseniskulta sydämeen. The Blood Bible sisältää tunteiden koko kirjon ja kuvastaa nuorten elämää. Kuka osaisikaan paremmin kertoa elämästään kuin nuoret tytöt itse?